Lammin Sahti täyttää tänä vuonna 25 vuotta
Suomen vanhin toimiva panimo Lammin Sahti viettää juhlavuottaan. Erikoismyynnissä olevaa Juhlaolutta ja muita tuotteita voi maistella tänään lauantaina pienpanimoiden festivaalilla Helsingissä.
Pekka Kääriäinen perusti Hämeenlinnan Lammilla sijaitsevan yrityksen vuonna 1985. Juomien valmistuksen tarina ulottuu kuitenkin paljon kauemmas. Kääriäinen aloitti taitojen opiskelun 1970-luvun alussa oppipoikana. Ensimmäiset sahdit syntyivät 14-vuotiaana.
Nykyisin Lammin Sahti valmistaa sahdin lisäksi katajaoluita ja siidereitä. Kääriäisen mukaan sahdin perinteikkyyttä arvostetaan edelleen. Maku kuitenkin jakaa mielipiteet.
"Sahdista joko pidetään tai ei pidetä", Kääriäinen toteaa.
Helsingissä jatkuu vielä tänään lauantaina Suuret oluet pienet panimot -festivaali. Tapahtuma alkoi torstaina. Lammin Sahdin lisäksi Rautatientorilla on paikalla 13 muuta pienpanimoa.
EMILIA LAVONEN