Valikko Sää
Hiihtolomalle matkataan huonossa säässä

Kuva: Kari Salonen
Liikkuvan poliisin mukaan ajokeli on monin paikoin jäinen. Myös lumisade haittaa liikennettä. Vakavilta onnettomuuksilta on tiettävästi vältytty.

Ilmatieteen laitoksen mukaan kelivaroitus on annettu Varsinais-Suomeen, Uudellemaalle, Kanta-Hämeeseen, Päijät-Hämeeseen, Pirkanmaalle, Keski-Suomeen, Etelä- ja Pohjois-Savoon, Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen. Lumisateet vähenevät kuitenkin iltaa ja yötä kohti.

Hiihtoloman menoliikenne on vilkastumassa. Liikkuva poliisi arvioi, että hiihtoloman menoliikenne on tänään vilkkaimmillaan iltaviiden ja iltakahdeksan välillä.

Liikkuvasta poliisista kerrottiin puolenpäivän aikaan, että valtatie 1 Vihdin kohdalla on jonoutunut. Liikenne on vilkasta myös valtatie 3:lla Tampereen lähettyvillä ja valtatie 4:llä Helsingin Jakomäessä. Valtatie 13:lla itärajalla sijaitsevalta Nuijamaalta Lappeenrantaan suuntaan on niin ikään paljon liikennettä.

Jaa artikkeli
Facebook Twitter Email
Muut uutiset
4H-nuoret keräävät jälleen muovisäkkejä 20.05.2012
Talvivaaran päästöjen vaikutukset epäselviä 18.05.2012
Kotimainen vaippa taistelee kaupan hyllytilasta 17.05.2012
Kotimainen ruoka selvisi jäämätutkimuksista lähes puhtain paperein 16.05.2012
Suomalaiset marjat ovat ainutlaatuinen luonnonvara 16.05.2012
Akaan kaupunki tarhaa mehiläisiä 15.05.2012
Sivun alkuun