Valikko Sää
Hautala pitää kiinni Finnairin yksityistämisestä

Kuva: Markku Vuorikari
Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala (vihr.) pitää kiinni esityksestään, jonka mukaan valtio voisi luopua enemmistöomistuksestaan Finnairissa.

Hautala selvitti tänään asiaa eduskunnan valtiovarainvaliokunnan liikennejaostolle ja piti hanketta perusteltuna. Hautalan mukaan hallituksen on tarkoitus muodostaa kantansa asiaan kevään aikana. Hän myönsi, että asia ei ole poliittisesti kuitenkaan mikään läpihuutojuttu.

”Tämä on ehdottomasti asia, joka vaatii keskustelua.”

Hautalan mukaan Finnairin olisi helpompi hakea kumppaneita, jos valtion enemmistöomistuksesta luovuttaisiin. Valtion enemmistöomisteisen yhtiön kanssa ei ehkä myöskään haluta niin herkästi tehdä yhteistyötä. Omistusosuuden liudentaminen myymättä varsinaisesti osakkeita mahdollistaisi ministerin mukaan sen, että Finnairilla on enemmän vaihtoehtoja.

”Eikä se tarkoita sitä, etteikö valtio jatkossakin vaikuttaisi Finnairin asioihin. Se vaikuttaa niihin hyvinkin voimakkaasti esimerkiksi 20–30 prosentin omistusosuudella, jos siihen päädyttäisiin.”

Liikennejaoston puheenjohtaja Kari Rajamäki (sd.) tulkitsi, että jaostossa ei käydyn keskustelun pohjalta näytetty vihreää valoa hankkeelle.

Jaa artikkeli
Facebook Twitter Email
Muut uutiset
Metsäteollisuus palautti petu -kantelunsa EU:lle 12.35
Halpabussiyhtiö laajentaaa Pohjois-Suomeen 11.19
Sähkömittari vaihtui, kulutus romahti 10.56
Kuntauudistus ei vakuuta tutkijoita 09.31
Nokian pörssiarvo laski runsaaseen 8 miljardiin euroon 18.05.2012
Talvivaaran päästöjen vaikutukset epäselviä 18.05.2012
Sivun alkuun