Valikko Sää
EU torppaa pienpuun energiatuen
EU:n odotetaan torjuvan pienpuun energiatuen. Toistaiseksi energiapuun tukea on maksettu vanhojen kemerasäännösten turvin. Kemeran ongelmana on rahojen riittävyys.

MTK:n mukaan on hyvin epätodennäköistä, että EU hyväksyisi kaavaillun pienpuun energiatuen (petu). Päätöstä kemeran energiatukien korvaajasta on odotettu kesään mennessä.

”Tästä seuraa kinkkinen tilanne. Maa- ja metsätalousministeriön on käynnistettävä keskustelu, miten tästä edetään”, sanoo metsäasiantuntija Lea Jylhä MTK:sta.

Jylhän mukaan kemerasäädökset olivat voimassa, kun Suomi liittyi EU:hun. Siksi niitä on voitu käyttää edelleen.

Kemeran ongelmana on rahojen riittävyys. Energiatuet ovat haukanneet niistä suuren osan. Viime vuodelta tälle vuodelle siirtyi maksatuksia noin 17 miljoonan euron edestä, joten tilanne on kestämätön.

”Sekin on varma, ettei lisää rahaa ole luvassa. Luultavasti hallitus taas kehysriihessä supistaa rahoitusta entisestään. Nyt pitää alkaa pohtia, olisiko joku muu järjestelmä parempi.”

Jaa artikkeli
Facebook Twitter Email
Muut uutiset
Metsäteollisuus palautti petu -kantelunsa EU:lle 12.35
Halpabussiyhtiö laajentaaa Pohjois-Suomeen 11.19
Sähkömittari vaihtui, kulutus romahti 10.56
Kuntauudistus ei vakuuta tutkijoita 09.31
Nokian pörssiarvo laski runsaaseen 8 miljardiin euroon 18.05.2012
Talvivaaran päästöjen vaikutukset epäselviä 18.05.2012
Sivun alkuun