Valikko Sää
Luonnonvara-ala vetää nuoria

Kuva: Niko Nyrhinen
Yhä useampi nuori tahtoo opiskelemaan luonnonvara-alalle. Alan toisen ja kolmannen asteen koulutuksiin pyrki viime vuonna kaikkiaan yli 7 000 hakijaa.

Eniten kasvoivat alan yliopistokoulutusten sekä metsä- ja maatalousalan perus- ja AMK-koulutusten hakijamäärät.

Toisen asteen koulutuksista suosiotaan kasvatti eniten metsäala, jonne hakijoita oli 20 prosenttia edellisvuotista enemmän. Myös puutarha-alan ja maatalouden perustutkintoihin oli edellisvuotista enemmän hakijoita.

Suhteellisesti eniten hakijamäärä laski toisen asteen kalatalouden sekä luonto- ja ympäristöalan koulutuksissa. Näistä kummassakin myös aloituspaikkojen määrä väheni merkittävästi vuodesta 2010.

Ensisijaisesti luonnonvara-alalle hakeneista nuorista opiskelemaan pääsi 67 prosenttia. Viime vuonna osuus oli 71 prosenttia.

Vaikeinta oli päästä opiskelemaan maatalouden perustutkintoa, jonne otettiin sisään 54 prosenttia ensisijaisesti hakeneista. Alan suosiota on kasvattanut eläintenhoitajien koulutusohjelma.

Jaa artikkeli
Facebook Twitter Email
Muut uutiset
Metsäteollisuus palautti petu -kantelunsa EU:lle 12.35
Halpabussiyhtiö laajentaaa Pohjois-Suomeen 11.19
Sähkömittari vaihtui, kulutus romahti 10.56
Kuntauudistus ei vakuuta tutkijoita 09.31
Nokian pörssiarvo laski runsaaseen 8 miljardiin euroon 18.05.2012
Talvivaaran päästöjen vaikutukset epäselviä 18.05.2012
Sivun alkuun