Elämme todellista vaalivuotta.
Tuskin on Suomen kansa toipunut presidentinvaalien hurmoksesta, kun MTV3 jo työntää eetteriin Idols-laulukilpailun 6. tuotantokautta.
Syksyllä pitäisi vielä äänestääoman kunnan idoleita, jos oma kunta sattumalta vielä on olemassa.
Mutta järjestetään tänä vuonna yhdet vaalit, joilla on merkitystä ihan jokaiselle suomalaiselle. Tai ainakin niille, jotka tapaavat päivittäin syödä jotain.
Osuuskaupan edustajiston vaalit järjestetään eri puolilla maata maalis–toukokuussa. Ehdokkaaksikin ehtii vielä asettumaan ainakin Kymessä ja pääkaupunkiseudulla.
Osuuskaupan vaaleissa ratkaistaan muun muassa se, mitä ruoka Suomessa maksaa ja kuinka suuri osuus hinnasta varisee tuottajan säkkiin.
S-ryhmän myynti oli viime vuonna 11,5 miljardia euroa. Vertailun vuoksi Helsingin kaupungin menot olivat 4,1 miljardia.
Työikäiset ihmiset harvemmin tarvitsevat kunnallisia palveluita. S-ryhmän palveluita tarvitsevat ihan kaikki.Lähes puolet kaikista päivittäistavaroista kulkevat kaupasta kotiin Prisman, Salen tai S-marketin muovikasseissa.
”Asiakasomistaja” kuulostaa mukavalta, mutta kuinka moni melkein 2 miljoonasta vihreän kortin haltijasta ymmärtää, että hän todella omistaa palan Suomensuurinta kauppaketjua, tai että tuota mammuttimaista koneistoa todellahallitaan demokraattisesti.
Jäsenet valitsevat edustajiston, edustajisto valitsee hallintoneuvoston, hallintoneuvosto valitsee toimitusjohtajan.
Valtaa siis on tarjolla.
Rakennetaanko uusia Prismoja vaijaetaanko bonuksia? Kilpaillaanko hinnalla vai laadulla? Täytetäänkö hyllyt tuontitavaralla vai lähiruualla? Kuinka ahtaalle tavarantoimittajat painetaan?
Luulisi kiinnostavan niin kuluttajia kuin tuottajia.
Kaupan toiminnassa riittäisimuutenkin parannettavaa. Kehittyneiden maiden talousjärjestö OECD moittihiljattain Suomen vähittäiskauppasektoria tehottomuudesta. OECD:n laskelmien mukaan Suomen bruttokansantuote olisi 6 prosenttiakorkeampi, jos kaupan tuottavuus olisi täällä samalla tasolla kuin Ruotsissa.
Järjestön selvitysten mukaantehottomuus johtuu, yllätys, yllätys,kaupan keskittymisestä, liiallisestasääntelystä ja kaavoituspolitiikasta.
Erityisiä nuhteita OECD antaa siitä, että kauppakeskusten rakentaminen muualle kuin kaupunkien keskustoihin halutaan kieltää.
Tämä vapaavuorelaisten ja soininvaaralaisten hellimä tavoite tappaa sen vähänkin kilpailun mitä kaupan alallaon ja ohjaa rakentamisen kaikkeinkalleimmille tonteille.
Ainakin Pirkanmaalla paikalliset tuottajat ovat heränneet ja koonneet vaaleihin omat listansa suomalaisen ruuan puolesta.
Samanlainen edunvalvonta olisi vielä mahdollista ainakin Suomen suurimmassa ruokakaupassa HOK-Elannossa, jossa listat menevät kiinni vasta maaliskuun alussa.
Timo Kaunisto esitti taannoin tässä lehdessä, että viljelijöiden pitäisi perustaa oma kauppaketju. Se voi olla edessä jos mikään muu ei auta.
Ensin kannattaisi kuitenkin yrittää vallata takaisin se edellinen tuottajien perustama kauppaketju.